Kolin kautta kohti Compostelaa...

Lokakuisena lauantaiaamuna kello pirahti kuudelta soimaan. Ei muuta kun rinkka pykälään ja Keravalle matkakaveria hakemaan, josta auton nokka suunnattiin kohti Pohjois-Karjalaa ja Kolia. Suuret olivat olleet retkeilijöiden suunnitelmat valmistelujen suhteen. Meidän piti kuivata ruoka-aineet itse ja rinkat oli tarkoitus pakata ainakin viikkoa enne reissua. Toisin kävi. Karpaloita hieman kokeiltiin kasviskuivurilla kuivata, mutta työkiireet iskivät kummallakin niin pahasti päälle, että sapuskapuoli haettiinkin sitten XXL-sportista ja reputkin saatin pakattua vasta perjantain ja lauantain vastaisena yönä.  Seuraavalla kerralla sitten panostetaan valmisteluihin enemmän, taas kerran vannoimme.

Sää oli mitä mainioin. Koko viikon olimme tiiviisti seurailleet sääennusteita ja teimme jopa varasuunnitelman vaihtaa tarvittaessa koko vaelluskohdetta, kun puolessa välissä viikkoa ennusteet näyttivät kovin synkiltä. Onneksi kuitenkin Valio-myrsky ehti siirtyä tieltämme muualle ja pääsimme aloittamaan reissumme mukavassa syysauringon paisteessa. 

Kolille päästyämme pilviä oli taivaalla huomattavasti enemmän, mitä Etelässä oli lähtiessämme. Myös tuuli oli erittäin navakkaa, joten fleeceä päätimme vetää yllemme. Samaan aikaan Kolilla juostiin Vaarojen maraton, joten väkeä oli Pielisen reunamille kerääntynyt ihan kunnioitettava määrä. Itse lähdimme matkaan siinä vaiheessa, kun ultramaratoonarit lähtivät toiselle kierrokselleen. Aivan käsittämättömän kovia miehiä ja naisia!! Saimme kävellä juoksutapahtumasta huolimatta melko rauhassa. Muutamien ultrajuoksijoiden kanssa pääsimme parisen sanaa vaihtamaan, mutta muita patikoijia ei matkan varrella ensimmäisen päivämme aikana juurikaan näkynyt. Lähdimme kiertämään Herajärven reittiä myötäpäivään. Tavoitteena oli kävellä ensimmäisen päivän aikana niin kauan, kun valoisaa aikaa vain riittäisi. Laskeskelimme, että muutaman juomatauon taktiikalla ehtisimme valoisan aikaan Rykiniemen leiriytymisalueelle, jos mitään isompia vastoinkäymisiä ei matkalla sattuisi. Tarkkaan olimme ajankäytömme arvioineet, koska noin viisitoista minuuttia teltanpystytyksen jälkeen saimme kaivaa otsalamppumme esille. Viiden ja puolen tunnin lähes yhtämittaisen patikointiurakan jälkeen maistui retkiruoka taivaalliselle, vaikkei se nyt itsekuivatettua murkinaa ollutkaan. Syömisen jälkeen ei kovin kauaa tarvinnut pimeässä metsässä iltatekemisiä miettiä. Nukkumaan  kävimme jo yhdeksän aikoihin. Ensimmäisen päivän reittimme maasto oli yllättävän haastavaa, koska Herajärven reitin itäpuolta on mainostettu reitin helpoimpana osana. Aloimme aavistelemaan, että loppumatka tulisi olemaan täynnä hikeä ja kyyneleitä, jos pitäisimme kiinni alkuperäisestä suunnitelmasta kiertää koko 61:en kilometrin lenkki maanantai-iltapäivään mennessä. Ensimmäisen päivän piristävä yllätys oli joen ylitys ennen Rykijärven leiripaikkaa. Lokakuussa vesi oli lievästi sanottuna melko karaisevaa...

Sunnuntai-aamuna heräilimme puoli kahdeksan aikoihin lähes nolla-säässä. Kumpainenkin Erä-Jorma myönsi kärsineensä yön aikana jonkin verran vilusta, mutta suhteellisen virkeinä pääsimme jatkamaan aamutoimien jälkeen matkaamme kohti Kiviniemen seikkailukeskusta, jonka tuli olevan meidän kakkospäivän yöpymispaikkamme. Ennen taipaleelle lähtemistämme suunnittelimme, että jopa pidemmällekin voisimme sunnuntaina kävellä, mutta mutta...meillä ei ennen noita suunnitelmia ollut vielä kokemusta Herajärven Eteläpään maastoista. 

Päivän ensimmäinen stintti Suopeltoon sujui reippaalla, noin 5km/h vauhdilla. Tämä johtui osaksi siitä, että kävelimme epähuomiossa matkasta puolitoista kilometriä hiekkatietä pitkin. Päivän ylivoimaisesti kovin osuus oli Suopellosta Eteläpään nuotiopaikalle. Aivan jumalattomia nousuja ja laskuja perän jälkeen. Käytimme reilun kuuden kilometrin osuuteen yli kolme tuntia aikaa. Maisemat olivat kuitenkin kaiken kipuamisen arvoisia. Kolin vaaran huipulta avautuivat aivan käsittämättömän upeat näkymät Pieliselle. Vihdoin ja viimein pääsimme Eteläpään nuotiopaikalle lounastamaan. Tässä vaiheessa meille kummallekin oli käynyt selväksi, että Kiviniemestä olisi tuleva ehdottomasti sunnuntaipäivän päätöspiste. Oranssiin kuoreen kätketyn pasta bolognesen syötyämme lähdimme Eteläpäästä etenemään kohti Ahvenlampea. Tämä etappi oli päivän toisiksi helpoin ja käytimme siihen aikaakin vain alta tunnin. Ahvenlammella oli paikallinen perhe makkaranpaistopuuhissa ja vieraanvaraisina ihmisinä tarjosivat meillekin maistiaiset. Hetken ystävällisen perheen kanssa juteltuamme lähdimme taIttamaan päivän viimeistä vitosta kohti Kiviniemen seikkailukeskusta. Väsy alkoi jo hiipiä retkimiesten kroppaan ja kartan korkeusprofiilin mukaan melko helpoksi nakiksi arvioitu etappi tuntui loputtomalta tuskien taipaleelta. Vihdoin kuuden aikoihin saavuimme Kiviniemen seikkailukeskukseen, jossa ystävälliseltä kahvion pitäjältä ostimme kahvien lisäksi jäätelöä, limsaa ja karamellejä hiilarivajareiden tukahduttamiseksi. Yövyimme Kiviniemessä mielettömän hienossa laavussa, jonka jaoimme turkulaisen pariskunnan kanssa. Illalla pääsimme pesemään pölyjä ja hirvikärpästen raatoja vaeltajien vapaassa käytössä olevassa saunassa. Aivan mahtava tunne oli vilvoitella saunan jälkeen terassilla ja katsella kirkasta tähtitaivasta voipuneena päivän tarpomisesta. 

Sunnuntai-iltana pohdimme viimeisen päivän reittivaihtoehtoja. Tajusimme, että jos lähtisimme alkuperäisen suunnitelman mukaisesti etenemään reitin länsipuolta kohti Ukko Kolia, saisimme ajella rättiväsyneinä pimeässä ja kotiutuminen tulisi pahimmassa tapauksessa venymään tiistain pikkutunneille. Tämä vaihtoehto haudattiin hyvin nopeasti jo pelkästään tieturvallisuussyistä ja päätimme edetä matkan päätöspisteeseen Kolin huipulle Herajärven itäpuolta pitkin. Nopeutimme matkantekoa vielä jättämällä suurimman osan kantamuksistamme seikkailukeskukselle, josta saisimme ne näppärästi autolla haettua kotiinpaluumatkallamme. Mukaan otimme toisen rinkan, johon pakkasimme vain juomaa ja pikkupurtavaa. 

Lähdimme matkaan tuhdin kebab-pata-aamiaisen jälkeen varttia vaille kahdeksalta. Koko touhuun luonne muuttui kertaheitolla, kun kantamuksia ei enää ollut selässä. Alamäet pystyimme etenemään lähes juoksemalla ja ylämäetkin olivat lähes nautittavia, lukuunottamatta Mäkrää edeltävää nousua, jossa allekirjoittaneen usko meinasi loppua. Kolin huipulla kello näytti meidän käyttäneen kolmannen päivän etappiin Kiviniemi-Iso Koli aikaa neljä tuntia ja viisitoista minuuttia. Pääsimme siis aloittamaan kotimatkamme jo iltapäivästä ja näin ehdimme koteihimme hyvissä ajoin ennen lasten nukkumaanmenoaikaa. 

Jokaiselta hyvältä retkeltä oppii aina jotain. Minä opin tältä reissulta seuraavaa:

1. Valmistautumiselle on varattava aikaa. Muuten puolet tärkeistä asioista unohtuu kotiin ja mukaan saattaa kiireessä lähteä jonninjoutavaa rojua, jota ei tule otettua kertaakaan reissun aikana edes rinkasta pois.

2. Aikataulun on hyvä olla väljä ja reissun jälkeen olisi hyvä varata yksi huilipäivä ennen töihin paluuta. 

3. Jos kengät eivät ole muokkaantuneet omien jalkojen mukaisiksi seitsemänsadan kilometrin aikana, kannattaa vaihtaa kenkiä.

Ei muuta kun kohti uusia seikkailuja!!

Eteenpäin

Jokseenkin hektisen kahden viikon jälkeen (työkiireitä ja opintojen valmiiksi saattamista) sain aikaiseksi päivittää kuulumisia. Käveltyä on tullut nyt keskimäärin 30-40 kilometriä viikossa. Ensi viikonloppuna olisi tarkoituksena lähteä Kolille heittämään Herajärven kierros kahdessa päivässä (60km.)  Tänä viikonloppuna ohjelmassa on siis rinkan pakkailua ja reitin suunnittelua. Vesipisteitä näyttäisi olevan tuolla melko niukasti, mikä täytyy huomioida leiriytymispaikkoja suunniteltaessa. Toivottavasti säät olisivat suotuisat, koska märkänä leirin pystyttäminen ei ole sitä kaikista herkuinta hommaa...Hyvän treenin tuosta reissusta joka tapauksessa tulen saamaan.

Keskiviikkona kävin kuuntelemassa Keravan kirjastossa kahden kypsemmän naisen luentoa vaeltamisesta Santiago de Compostelaan. Ihan viihdyttävästi Ladyt reissuistaan kertoivat. Olivat jakaneet reitin useammalle vuodelle ja kirjoittaneet seikkailuista kirjankin. Väkeäkin oli saapunut paikan päälle salin täydeltä.  Tuollaiset luennot antavat aina lisää motivaatiota oman reissun valmisteluihin.

Treenaamisesta vaellukselle

770 kilometria kävellen on aikamoinen matka. Se tekee keskimäärin 25,7 kilometriä per vuorokausi ilman lepopäiviä ja jos kaksikin huilipäivää meinaa reissun aikana pitää, nousee keskimääräinen kilometrimäärä per kävelypäivä 27,5:een. Sanomattakin on selvää, että kävelytreeniä pitää olla pohjilla melko paljon ennen kuin taipaleelle on järkevää lähteä. Mitään huippuunsa viritettyä treeniohjelmaa en ole nyt kehitellyt itselleni, ainakaan vielä, mutta peruskuntoa tulen vaalimaan erimittaisia kävelylenkkejä tehden pitkin vuotta. Pyöräilyä haaveilin myös pitäväni treeniohjelmassa mukana, mutta pidemmät fillarilenkit ovat aiheuttaneet kaikenlaista alaselkäkremppaa, joten pyörälenkit ovat jääneet nyt vähemmälle. Uinnin lisäämistä treeniohjelmaan olen harkinnut vakavasti ja punttisaliharjoittelun, mutta jälkimmäisen aloittamiseen minulla on ollut jotenkin korkea kynnys, koska olen nyt pitänyt salilta lähes pari vuotta totaalitaukoa. Ensimmäiset voimatasoa mittaavat treenit masentavat jo etukäteen (tähän laittaisin nyt silmäniskua kuvaavat puolipisteen ja sulkumerkin, jos en olisi päättänyt olla käyttämättä blogissani hymiöitä.)

Nyt kevään ja kesän aikana olen innostunut valtavasti myös vaeltelusta eri retkeilyreiteillä. Repovesi, Sipoonkorpi ja Lopen Poronpolku ovat tulleet viimeisen puolen vuoden aikana erittäin tutuiksi ja Kolillekin olisi vielä tarkoitus ennen ensilumia lähteä. Olen myös tehnyt yhden yönyli kestäneen patikointireissun Järvenpäästä Orimattilaan, jolloin yhtämittaista tarpomista kertyi yhteensä 64 kilometriä (pari ruokataukoa tietysti pidin matkan aikana.) Suunnitteilla olisi myös toteuttaa ennen ensi syksyä leikkimielinen 24:n tunnin yhtämittainen kävelykokeilu.

Tosiasia on kuitenkin se, että fyysinen kuntoni tällä hetkellä on melko kaukana esimerkiksi siitä, mitä se oli vielä kolme neljä vuotta sitten. Epäaktiivista lihasmassaa on kertynyt vyötärölle, kylkiin ja ympäri koko kroppaa ainakin kymmenisen kiloa ja aerobinen kuntoni on varmasti kymmeneen vuoteen heikoimmillaan. Elämässäni on viime vuosina tapahtunut paljon isoja muutoksia, joista yrittäjäksi ryhtyminen on ollut se suurin mullistus. Epäsäännölliset työajat ja yrityksen toiminnan käynnistämisen aikainen stressi söivät suurimmat liikkumishaluni. Nyt kun homma on jo tasaantunut ja tärkeimmät käytänteet, toimintamallit ja prosessit ovat luotu ja saatu asettumaan arkeen, onkin aika taas alkaa pitämään huolta siitä  omasta hyvinvoinnista. Tähän tavoitteeseen Santiago de Compostelan pyhinvaellusmatka onkin oiva porkkana ja motivaattori.

Pohdintaa unelmien toteuttamisesta ja alustavaa aikataulusuunnitelmaa

Olen omalla kohdallani monesti huomannut, että ainut tapa  saada suunniteltuja asioita oikeasti tapahtumaan on lyödä mahdollisimmat varhain niitä koskevat aikataulut lukkoon ja sitouttaa itseni suunnitelmiin taloudellisesti. Muuten suunnitelmat tuppaavat "jäädä roikkumaan" ja toteuttamattomien haaveiden rinnalle tulee koko ajan lisää uusia haaveita ja haihatuksia, joille käy kerta toisensa jälkeen aina samalla tavalla. Lopulta huomaan, että olen käyttänyt aikani pelkästään ns. velvollisuuksien hoitamiseen ja elämä ikään kuin lipuu ohitseni.

Tätä heräämistä kutsutaan monesti ikäkriisiksi, joka iskee ihmisiin yleensä niihin aikoihin, kun syntymäpäiväkakkua koristaa sen pelätyn tasaluvun verran kynttilöitä. Toisilla se on neljänkympin kriisi, toisilla viidenkympin villitys, yhdistävänä tekijänä kuitenkin tunne siitä, ettei ole saanut tehtyä elämässään niitä asioita, joita olisi oikeasti halunnut. "Enhän minä nyt voi, kun lapset ovat pieniä!" "Enhän minä nyt voi, kun lapset juuri aloittivat koulun!" "Enhän minä nyt voi, kun vanhemmat ovat niin huonossa kunnossa!" ja lopulta: "Enhän minä nyt voi, kun olen itse niin huonossa kunnossa!"  Useinhan myös unelmat jäävät toteuttamatta, kun se kuuluisa kantti ei riitä päästämään irti niistä tutuista ja turvallisista rutiineista. Toistetaan systemaattisesti sitä samaa arjen kaavaa, koska "ainahan me ollaan tehty näin!" Myös mukavuuden halu voi olla esteenä haaveiden toteuttamiselle, etenkin jos joutuu opettelemaan paljon uusia asioita tavoitteiden saavuttamisen eteen. Tosiasia on kuitenkin se, etten ole tavannut ketään, joka olisi katunut, että ryhtyi toteuttamaan haaveitaan ja unelmiaan. Se ei tarkoita sitä, että kaikki olisivat onnistuneet tavoitteissaan suunnitelmiensa mukaisesti. Moni on todennut, että se, mikä on ollut haaveissa oikean tuntuista, ei todellisuudessa olekaan toiminut. Hekin ovat olleet kuitenkin tyytyväisiä, että uskalsivat katsoa sen unelmakortin. He ovat saaneet mielenrauhan asian suhteen.  Heidän ei enää tarvitse haaveellaan päätään vaivata, vaan he voivat keskittyä nyt itselleen oleellisimpiin asioihin ja uusiin unelmiin.

Sitten keski-ikäisen keittiöfilosofoinnin jälkeen itse asiaan. Päätin, että matkani kohti Santiago de Compostelaa alkaa 1.9.2016, jolloin lennän Air Balticilla Helsinki-Vantaalta klo 6.00 Pariisiin, jossa hyppään Charles de Gaullen lentokentältä lähtevään pikajunaan, jonka on määrä viedä minut Bayonneen. Siellä vaihdan paikallisjunaan, joka vie minut reitin aloituspisteeseen Saint-Jean-Pied-de-Portin kylään, joka myös tulee olemaan matkani ensimmäinen yöpymispaikka. Saint-Jean-Pied-de-Portista lähden 2.9 kohti Espanjaa ja Santiago de Compostelaa Ronchesvallesin, Esteribarin, Trinidad de Arren, Utergaan, Villatuertaan, Villamayor de Monjardinin, Vianan, Navarreteen, Azofraan, Villamayor de Rion, Agesin, Burgosin, Hontanasin, Boadilla de Caminon, Carrion de los Condesin, Terradillos de los Templariosin, El Burgo Raneron, Masilla de las Mulasin, Leonin, , Villar de Mazarifen, Sa Justo de la Vegan, Rabinal del Caminon, Ponferradan, Perejen, Hospital Inglesin, Triacastelan, Sarrian, Castromaiorin, Meliden, ja Arcan kautta kulkien. Perheeni lentää Santiago de Compostelaan syyskuun lopulla minua vastaan ja vietämme siellä muutaman lomapäivän ennen Suomeen paluuta, joka tulee tapahtumaan 3.10.2016. Koska aion heti tämän postauksen julkaisemisen jälkeen ostaa menolipun Pariisiin, olen minä nyt virallisesti sitouttanut itseni tähän unelmaan sekä taloudellisesti, että aikataulullisesti. :)

Pari sanaa määränpäästä...

Santiago de Compostela on yksi tunnetuimmista eurooppalaisista pyhinvaelluskohteista ja sinne johtaa useitakin eri reittejä (Pyhän Jaakobin pyhinvaellusreitit), joista tunnetuin lienee minunkin käyttämäni "ranskalainen tie", joka lähtee Espanjan ja Ranskan rajalla sijaitsevasta Saint-Jean-Pied-de-Portin kylästä. Matkaa tuolta kylästä Santiago de Compostelaan tulee noin 770km dallattavaksi. Aikaa ajattelin matkalle varata noin kuukauden verran, eli kyllä sitä joka päivä saa laittaa tossua toisen eteen ihan kiitettävän monta kertaa. Päivästintit olen kaavaillut 25-30 kilometrin mittaisiksi, joten kuukauden aikana pystyn ehkä muutaman huilipäivänkin pitämään.

 Koska caminon ajankohta on syyskuussa (Espanjassa on vielä tuolloin suhteellisen lämmintä öisinkin) ja olen ajatellut yöpyä huokeissa refugioissa, ei minun tarvitse kantaa kovinkaan isoa makuupussia mukanani. Olenkin kaavaillut pärjääväni pelkällä erittäin pieneen tilaan menevällä makuupussin sisäosalla. Tästä johtuen aion tulla reissulla toimeen kolmenkymmenen litran rinkalla. Mukaan pakkaan vain välttämättömät tavarat. 770 kilsaa on kuitenkin jo niin pitkä matka, että ylimääräiset kilot rinkassa alkavat ennen pitkää ikävästi harmittamaan. Teen jossain vaiheessa oman postauksen varusteista.

Motiivini vaelluksen tekemiseen eivät ole niinkään henkisellä puolella, ainakaan ns. uskonnollisessa mielessä. Toki tuolla yksin kävellessä tulee varmasti niitä "henkimaailman" asioitakin pohdittua, mutta ennemminkin otan reissun fyysisenä haasteena.  Odotan myös innolla näkeväni livenä ne huikeat maisemat, joita olen tähän asti saanut ihailla ainoastaan valokuvista ja televisio-ohjelmista.

Minun on aina ollut vaikeaa harrastaa ilman selkeitä tavoitteita. Juoksuinnostus olisi varmasti lopahtanut ennen aikojaan, jos en juoksuharjoittelulla  olisi jatkuvasti tähdännyt maratoneiden suorittamiseen. Tämä "Compostela-tavoite" on pakottanut minut treenaamaan taas säännöllisemmin, jotta tuleva reissu sujuisi mahdollisimman nautittavasti. Viime sunnuntaina kävin ystäväni kanssa kävelemässä reilun kolmenkymmenen kilometrin lenkin Lopen Poronpolulla. Seuraavana päivänä ilmenneestä lihaskolotuksesta päätellen olisi erittäin suotavaa tehdä samanlaisia harjoitteita vielä monta monituista kertaa, jotta päästäisiin edes lähelle tuota nautittavuus- tavoitetta.

Tästä se lähtee!

 Kuten blogini nimikin jo melko selkeästi antaa ymmärtää, keskityn täällä kirjoittamaan noin vuoden päästä starttaavalle vaellukselle Ronchesvallesista (tai Saint-Jean-Pied-de-Portista) Santiago de Compostelaan valmistautumisestani. Tulen kirjoittelemaan tänne valmistavista vaelluksista, perusharjoittelusta, varusteiden testaamisesta, retkiravinnosta ja ihan niistä fiiliksistä, mitä luonnossa tarpominen minussa herättää.

Kokemukseni mukaan hyvän retken voi jakaa kolmeen eri vaiheeseen: retken suunnitteluun ja valmisteluihin, itse matkaan ja jälkifiilistelyihin retkikuvien käsittelyineen ja retkikertomuksen kirjoittamisineen. Minulle hyvä retki on siis paljon muutakin, kuin pelkästään etenemistä paikasta A paikkaan B. 

Miksi sitten retkeilen ja vaeltelen? Ihan puhtaasti siksi, koska saan luonnossa liikkumisesta paljon hyvää mieltä ja haluan myös jollain tapaa pitää peruskunnostani huolta. Aikaisemmin harrastin kestävyysjuoksua, mutta selkäongelmista johtuen jouduin luopumaan tuosta rakkaaksi tulleesta lajista. Jotain oli tilalle kehiteltävä, jottei vallan laiskistuisi ja pulskistuisi.

Miksi sitten haluan julkisesti kirjoitella siitä, että vaeltelen paljon metsissä, jotta jaksaisin vuoden päästä kävellä helteisessä Espanjassa 750km?Etupäässä kirjoitan ihan itselleni. Kuten jo tuossa aiemmin mainitsinkin, jälkifiilistelyt ovat minulle tärkeä osa onnistunutta retkeä. Olen myös saanut erittäin paljon iloa ja hyötyä elämääni lukemalla muiden samanhenkisten ihmisten reissublogeja ja ajattelen nyt laittaa omia kokemuksiani kiertoon oman blogin muodossa. Josko joku saa edes jotain ideoita näistä tulevista kirjoituksistani omien retkiensä suunnitteluun.