perjantai 4. syyskuuta 2015

Pari sanaa määränpäästä...

Santiago de Compostela on yksi tunnetuimmista eurooppalaisista pyhinvaelluskohteista ja sinne johtaa useitakin eri reittejä (Pyhän Jaakobin pyhinvaellusreitit), joista tunnetuin lienee minunkin käyttämäni "ranskalainen tie", joka lähtee Espanjan ja Ranskan rajalla sijaitsevasta Saint-Jean-Pied-de-Portin kylästä. Matkaa tuolta kylästä Santiago de Compostelaan tulee noin 770km dallattavaksi. Aikaa ajattelin matkalle varata noin kuukauden verran, eli kyllä sitä joka päivä saa laittaa tossua toisen eteen ihan kiitettävän monta kertaa. Päivästintit olen kaavaillut 25-30 kilometrin mittaisiksi, joten kuukauden aikana pystyn ehkä muutaman huilipäivänkin pitämään.

 Koska caminon ajankohta on syyskuussa (Espanjassa on vielä tuolloin suhteellisen lämmintä öisinkin) ja olen ajatellut yöpyä huokeissa refugioissa, ei minun tarvitse kantaa kovinkaan isoa makuupussia mukanani. Olenkin kaavaillut pärjääväni pelkällä erittäin pieneen tilaan menevällä makuupussin sisäosalla. Tästä johtuen aion tulla reissulla toimeen kolmenkymmenen litran rinkalla. Mukaan pakkaan vain välttämättömät tavarat. 770 kilsaa on kuitenkin jo niin pitkä matka, että ylimääräiset kilot rinkassa alkavat ennen pitkää ikävästi harmittamaan. Teen jossain vaiheessa oman postauksen varusteista.

Motiivini vaelluksen tekemiseen eivät ole niinkään henkisellä puolella, ainakaan ns. uskonnollisessa mielessä. Toki tuolla yksin kävellessä tulee varmasti niitä "henkimaailman" asioitakin pohdittua, mutta ennemminkin otan reissun fyysisenä haasteena.  Odotan myös innolla näkeväni livenä ne huikeat maisemat, joita olen tähän asti saanut ihailla ainoastaan valokuvista ja televisio-ohjelmista.

Minun on aina ollut vaikeaa harrastaa ilman selkeitä tavoitteita. Juoksuinnostus olisi varmasti lopahtanut ennen aikojaan, jos en juoksuharjoittelulla  olisi jatkuvasti tähdännyt maratoneiden suorittamiseen. Tämä "Compostela-tavoite" on pakottanut minut treenaamaan taas säännöllisemmin, jotta tuleva reissu sujuisi mahdollisimman nautittavasti. Viime sunnuntaina kävin ystäväni kanssa kävelemässä reilun kolmenkymmenen kilometrin lenkin Lopen Poronpolulla. Seuraavana päivänä ilmenneestä lihaskolotuksesta päätellen olisi erittäin suotavaa tehdä samanlaisia harjoitteita vielä monta monituista kertaa, jotta päästäisiin edes lähelle tuota nautittavuus- tavoitetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti