Olen omalla kohdallani monesti huomannut, että ainut tapa saada suunniteltuja asioita oikeasti tapahtumaan on lyödä mahdollisimmat varhain niitä koskevat aikataulut lukkoon ja sitouttaa itseni suunnitelmiin taloudellisesti. Muuten suunnitelmat tuppaavat "jäädä roikkumaan" ja toteuttamattomien haaveiden rinnalle tulee koko ajan lisää uusia haaveita ja haihatuksia, joille käy kerta toisensa jälkeen aina samalla tavalla. Lopulta huomaan, että olen käyttänyt aikani pelkästään ns. velvollisuuksien hoitamiseen ja elämä ikään kuin lipuu ohitseni.
Tätä heräämistä kutsutaan monesti ikäkriisiksi, joka iskee ihmisiin yleensä niihin aikoihin, kun syntymäpäiväkakkua koristaa sen pelätyn tasaluvun verran kynttilöitä. Toisilla se on neljänkympin kriisi, toisilla viidenkympin villitys, yhdistävänä tekijänä kuitenkin tunne siitä, ettei ole saanut tehtyä elämässään niitä asioita, joita olisi oikeasti halunnut. "Enhän minä nyt voi, kun lapset ovat pieniä!" "Enhän minä nyt voi, kun lapset juuri aloittivat koulun!" "Enhän minä nyt voi, kun vanhemmat ovat niin huonossa kunnossa!" ja lopulta: "Enhän minä nyt voi, kun olen itse niin huonossa kunnossa!" Useinhan myös unelmat jäävät toteuttamatta, kun se kuuluisa kantti ei riitä päästämään irti niistä tutuista ja turvallisista rutiineista. Toistetaan systemaattisesti sitä samaa arjen kaavaa, koska "ainahan me ollaan tehty näin!" Myös mukavuuden halu voi olla esteenä haaveiden toteuttamiselle, etenkin jos joutuu opettelemaan paljon uusia asioita tavoitteiden saavuttamisen eteen. Tosiasia on kuitenkin se, etten ole tavannut ketään, joka olisi katunut, että ryhtyi toteuttamaan haaveitaan ja unelmiaan. Se ei tarkoita sitä, että kaikki olisivat onnistuneet tavoitteissaan suunnitelmiensa mukaisesti. Moni on todennut, että se, mikä on ollut haaveissa oikean tuntuista, ei todellisuudessa olekaan toiminut. Hekin ovat olleet kuitenkin tyytyväisiä, että uskalsivat katsoa sen unelmakortin. He ovat saaneet mielenrauhan asian suhteen. Heidän ei enää tarvitse haaveellaan päätään vaivata, vaan he voivat keskittyä nyt itselleen oleellisimpiin asioihin ja uusiin unelmiin.
Sitten keski-ikäisen keittiöfilosofoinnin jälkeen itse asiaan. Päätin, että matkani kohti Santiago de Compostelaa alkaa 1.9.2016, jolloin lennän Air Balticilla Helsinki-Vantaalta klo 6.00 Pariisiin, jossa hyppään Charles de Gaullen lentokentältä lähtevään pikajunaan, jonka on määrä viedä minut Bayonneen. Siellä vaihdan paikallisjunaan, joka vie minut reitin aloituspisteeseen Saint-Jean-Pied-de-Portin kylään, joka myös tulee olemaan matkani ensimmäinen yöpymispaikka. Saint-Jean-Pied-de-Portista lähden 2.9 kohti Espanjaa ja Santiago de Compostelaa Ronchesvallesin, Esteribarin, Trinidad de Arren, Utergaan, Villatuertaan, Villamayor de Monjardinin, Vianan, Navarreteen, Azofraan, Villamayor de Rion, Agesin, Burgosin, Hontanasin, Boadilla de Caminon, Carrion de los Condesin, Terradillos de los Templariosin, El Burgo Raneron, Masilla de las Mulasin, Leonin, , Villar de Mazarifen, Sa Justo de la Vegan, Rabinal del Caminon, Ponferradan, Perejen, Hospital Inglesin, Triacastelan, Sarrian, Castromaiorin, Meliden, ja Arcan kautta kulkien. Perheeni lentää Santiago de Compostelaan syyskuun lopulla minua vastaan ja vietämme siellä muutaman lomapäivän ennen Suomeen paluuta, joka tulee tapahtumaan 3.10.2016. Koska aion heti tämän postauksen julkaisemisen jälkeen ostaa menolipun Pariisiin, olen minä nyt virallisesti sitouttanut itseni tähän unelmaan sekä taloudellisesti, että aikataulullisesti. :)
Loistavaa filosofointia ikäkriisistä ja tekosyistä! Noinhan se juuri menee. Ja itse huomasin saman, että julkisesti päivämäärät ja suunnitelmat näkyville, niin eipä voi jänistää. Ai että kun tää on jännää!
VastaaPoistaTsemppiä sinulle. Oikea meininki kun on ajoissa liput hoidettu, jää vain se matkan odottelu jäljelle. Samalla tiellä myös syyskuussa 2016 toivon mukaan.
VastaaPoistaHyvä suunnitelma. Meillä kului 28 päivää kävelemiseen ja viikon verran päivämatkoja piti lyhentää jalkavaivojen vuoksi.
VastaaPoistaTsemppiä Jussi! Seuraan tätä blogia!
VastaaPoista